Tekstit

Novelli: Elisa

Elisa syntyi kesällä. Oli kuuma. Ensimmäisenä syntymäpäivänä isä teki mansikkakakun. Toisena syntymäpäivänä isä teki kinuskikakun. Viidentenä syntymäpäivänä isä teki suklaakakun. Seitsemäntenä syntymäpäivänä isä ei enään ollut tekemässä kakkua. Silloin äiti teki kinuskikakun. Se ei ollut yhtä hyvä kuin isän. Ei Elisa sitä äidille sanonut. Söi vain kakkua. Kuudentenatoista syntymäpäivänä Elisa teki juustokakun. Kaverit pitivät siitä. Äiti ei. Kahdeksantenatoista syntymäpäivänä äiti ei enään ollut maistamassa kakkua. Yhdeksäntenätoista syntymäpäivänä Elisa soitti vierasta ovikelloa. Hänellä oli kädessään mansikkakakku. Isä avasi oven. Isä piti kakusta. Kahdentenakymmenentenä syntymäpäivänä isä teki taas kinuskikakun. Elisa piti siitä. Isä piti siitä. Isä piti myös vodkasta. Kolmantenakymmenentenä syntymäpäivänä Elisalla oli päällään mustaa. Isän hautajaisissa syötiin kinuskikakkua. Elisa itki. Veli lohdutti. Mies lohdutti myös. Julia syntyi keväällä. Julian ensimmäisenä syntymäpäivänä El

Runo: Kivi

Kivi putoaa Se putoaa Se putoaa Se putoaa Se osuu maahan          ja hajoaa tuhanneksi palaseksi.  Ne putoaa Ne putoaa

Runo:

Norsulle Kahden läheisempänä, norsulle ystävä. Molemmin mahdollisuus, kärpäsiä jatkumon. Hädässä ateria, sairaus, peili.

Tarina: 15.10.2012

Päivä oli 15.10. Vuosi 2012. Silloin se tapahtui. Siitä asti se on kummitellut minua. Rakastan uimista. Olen aina rakastanut. Olen siinä hyvä, vaikken tykkää sitä ääneen sanoa. Muut kysyvät, miten olen niin hyvä. Vastaus on harjoittelu. Jään virallisten treenien jälkeen aina illaksi asti uimahlliin. Olen ollut siellä usein aivan sulkemiseen saakka. Joskus tulin vasta silloin. Ystäväni isä työskentelee siellä ja on antanut minulle avaimen. Silloin oli sellainen päivä. Uimahalli oli suljettu ja minä olin mennyt uimaan. Kävin suihkussa ja puin uimapukuni päälle. Siinä suihkutellessani huomaan jonkun toisenkin pyyhkeen ja pesuvälineet. Tunnistan niiden kuuluvan ystävälleni. Niinpä en ajattele asiaa enempää. Aivan rauhassa hoidan asiani ja menen altaiden puolelle. Ja siellä hän olikin. Ystäväni ui edes takaisin pitkässä altaassa. Hän huomaa minut ja hymyillen moikkaamme toisillemme. Hyppään altaaseen. Uimme ensin pari kierrosta rennosti ja sitten päätämme ottaa kisan. Uin aivan täyttä vauht

Koulu väsymystä, pilvitoiveita ja leffoja

Okei. Eli uus kouluvuosi on nyt alkanut. Tai no on siitä nyt jo melkein kuukausi mutta joo... Nyt jo mä oon ihan väsynyt enkä jaksais enän istua äikän tai matikan tunnilla. Musta tuntuu että mulla on ihan liikaa tekemistä just nyt eikä mulla tässä jaksossa edes ole viestinnän kursseja. Jos mun elämä ois kirja ja jokainen jakso ois yks osa sitä kirjaa niin tästä jaksosta kertovan osan nimi ois  Back to peruskoulu.  Toisaalta, nyt mulla alko lukion toinen vuosi. Se tarkottaa että wanhat on edessä ja sen huomaa jo nyt. Kaikki tytöt miettii millanen wanhojen mekko niillä tulee oleen ja kuka tanssii kenen kanssa. Mulla oli pari valmiina jo viime vuonna. Mä tanssin mun parhaan kaverin kanssa. Mekko taas... sen mä saan tutulta. Vähän sitä täytyy muokata mutta ei paljoa. Eli mulla on asiat ihan hyvin. Jee! Hyvä mulle! Yks asia vähemmän ajateltavana! Mua alkaa jo ärsyttää sääkin. Ei tosin sillä tavalla millä yleensä. Mua alkaa ärsyttää, jos on "liian" lämmin tai, jos aurinko

Summer bucket list

Mä oon miettinyt että mä tekisin itselleni semmosen  "Summer bucket list"  tyyppisen jutskaliinin.  Ja mä ajattelin, että kirjoitan sen nyt tähän. Josko se auttais mua oikeesti yrittään sen toteuttamista. Mä tuun luultavasti vetämään yli niitä mitkä saan toteutettua. Jos joku haluaa käyttää tätä samaa niin voi oikein hyvin ottaa screenshotin tästä.  Mun Summer bucket list 2018 Käy Särkänniemessä (tai muussa huvipuistossa) kavereiden kanssa Ole isosena rippileirillä Syö paljon jäätelöä  Pidä vähintään yksi yökyläily kavereiden kanssa Kirjoita... kirjaa eteenpäin blogiin tekstejä muita lyhyttarinoita Lue... kaverin kirjoittama kirja Dirk Gentlyn holistinen etsivätoimisto Ready player one Hunger games: Mockingjay Osta ensivuoden 1. jakson kirjat Käy uimassa paljon Käy mökillä Katso uusia elokuvia sade päivinä Vietä aikaa kaikkien kavereiden kanssa No mutta siinä on mun Summer bucket list tähän mennessä. Saatan lisäillä sinne kaikenlai

Lukion ja yläasteen eroja

Terve taas! Nyt olisi sellainen tilanne että on vikat kouluviikot meneillään. Eikös olekin jännää. Tosi. Mut tässä kohtaa näkyy suurin ero lukion ja yläasteen välillä. Tai siis onhan niitä muitakin. Tässä nyt pari eroo: Työtä on enemmän. Ei se työ suurimmaksi ajaksi paljon ole vaikeampaa mutta sitä vaan on tehtävänä aivan pirusti. Varsinkin kun on erikoislinjalla Kokeet on vaikeempia.  Kokeissa on paljon esseekysymyksiä. Se tarkoittaa, että pitää oikeasti tietää paljon asioita. Siis kunnolla pitää tietää ne asiat. Opiskelu tapahtuu kursseina. Ei ole aina tiettyä ainetta koko vuoden ympäri ja kaikilla samaa määrää vaan aineet jaetaan kursseihin. Kaikilla kursseilla on eri aiheet siitä aineesta ja niitä käydään tietty määrä pakollisia kursseja ainetta kohtaan ja sen lisäksi itse valittu määrä ylimääräisiä kursseja. Koko lukion aikana täytyy käydä kuitenkin 75 kurssia.  Lukujärjestykset tehdään itse. Tämä antaa kaikille mahdollisuuden päättää itse mihin aikaan vuodesta tai