Novelli: Elisa

Elisa syntyi kesällä. Oli kuuma. Ensimmäisenä syntymäpäivänä isä teki mansikkakakun. Toisena syntymäpäivänä isä teki kinuskikakun. Viidentenä syntymäpäivänä isä teki suklaakakun. Seitsemäntenä syntymäpäivänä isä ei enään ollut tekemässä kakkua. Silloin äiti teki kinuskikakun. Se ei ollut yhtä hyvä kuin isän. Ei Elisa sitä äidille sanonut. Söi vain kakkua. Kuudentenatoista syntymäpäivänä Elisa teki juustokakun. Kaverit pitivät siitä. Äiti ei. Kahdeksantenatoista syntymäpäivänä äiti ei enään ollut maistamassa kakkua. Yhdeksäntenätoista syntymäpäivänä Elisa soitti vierasta ovikelloa. Hänellä oli kädessään mansikkakakku. Isä avasi oven. Isä piti kakusta. Kahdentenakymmenentenä syntymäpäivänä isä teki taas kinuskikakun. Elisa piti siitä. Isä piti siitä. Isä piti myös vodkasta. Kolmantenakymmenentenä syntymäpäivänä Elisalla oli päällään mustaa. Isän hautajaisissa syötiin kinuskikakkua. Elisa itki. Veli lohdutti. Mies lohdutti myös. Julia syntyi keväällä. Julian ensimmäisenä syntymäpäivänä Elisa teki mansikkakakun. Julian kahdeksantenatoista syntymäpäivänä Elisa teki viimeisen kakkunsa. Seuraavana keväänä Julia itki. Mies itki myös. Elisan hautajaisissa syötiin kinuskikakkua. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolumni: Seksuaalivähemmistöjen ylistäminen somessa aiheuttaa vihaa

Heipä hei immeiset :)