Reportaasi: Popcornin tuoksua ja punaisia tuoleja


21.8.2017 astun sisään Plevnan ovista. Karkin ja popcornin tuoksu leijuu nenääni. Kierrän katsettani suuressa, korkeakattoisessa aulassa. Seinän vierellä on sohvia, joilla istuu ihmisiä. Aulassa kävelee ihmisiä edestakaisin. Kävelen myymälään katseeni Plevnan mustassa kimaltavassa lattiassa. Myyjät kassalla ojentavat asiakkaille heidän lippujaan ja karkkipussejaan. Asiakkaat hymyilevät vastaukseksi ja siirtyvät istumaan odottaen elokuvansa alkua.



Olen menossa katsomaan The Hitman’s bodyguard elokuvaa. Menen yksin. Ensimmäistä kertaa elämässäni menen yksin elokuviin. En ole innoissani menossa yksin. Pelkään, että siitä tulee tylsää. Pelkään, että joudun jonkun tuntemattoman viereen istumaan. Tiedän. Todella suomalainen pelko. Elokuvan ensi-ilta Suomessa oli 18. elokuuta. Menen siis katsomaan elokuvaa neljä päivää ensi-illan jälkeen. Elokuva näytetään salissa 1. Se on Plevnan suurin sali.

Kävelen vessaan. Peilit molemmilla seinillä heijastuvat toisistaan. Ne luovat illuusion, joka saa huoneen näyttämään suuremmalta kuin se oikeasti on. Kävelen vessakoppien tekemää käytävä. Luen koppien ovissa olevia nimiä. Menen pesemään käteni ja katselen peiliin.

Poistun vessasta ja kävelen kohti salia 1. Sen sisäänkäynti on toisessa kerroksessa. Kuljen liukuportaat ylös. Katselen ympärilläni avarassa tilassa. Ihmiset istuvat pienillä sohvilla aulamaisessa tilassa. Seinillä on elokuvien mainosjulisteita ja pari televisiota. Televisioissa näytetään mainoksia tulevista elokuvista. Kävelen kaiteelle, jonka yli katsoessa näkee aulan. Kaksi työntekijää tarkastavat ihmisiltä lippuja ja päästävät heitä saleihin.


Astun saliin. Valkoinen taulu edessä, mustat seinät ja ne ikoniset punaiset tuolit tuovat hymyn heti huulilleni. Tämä näky tarkoittaa mielessäni sitä, että kohta tulen näkemään jotakin mahtavaa. Kanssani salissa ei ollut montaa ihmistä. Se ihmetytti. Ensi-illasta oli kuitenkin niin vähänä aikaa ja näytös oli iltapäivällä hyvään aikaan. Istuin keskellä toiseksi ylintä riviä. Koko muu rivi oli tyhjä. Innostuin. Laitoin koululaukkuni penkille vieressäni. Elokuvan aikana käännyin tuolillani sivuttain ja heilautan jalkani toisen käsinojan yli. Sain rentoutua kunnolla. Katsoa hyvää leffaa aivan rauhassa ja vielä istua miten halusin.

Kävikin sitten ilmi, että yksin elokuvissa käyminen ei olekaan niin pelottavaa. Suosittelen kokeilemaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tarina: En kyllästynyt

Heipä hei immeiset :)

Kolumni: Seksuaalivähemmistöjen ylistäminen somessa aiheuttaa vihaa